Musta alkaa tuntua että jokin on vialla. Viimeaikainen stressi on tainnut tehdä mulle sen mitä lastensuojelu yrittikin: mielenterveyden rankka putoaminen. Tosin, mitä voi olettaa kun lastensuojelu painaa päälle, joku tekee meille isoa laskua nettitikun sim-kortilla ja tuntuu että kaikki menee huonosti, vaikka kaiken pitäisi mennä koko ajan paremmin. Näin ainakin uskon, sillä rahaasiat alkavat tulla kuntoon, mutta siltikin jokin on väärin. Johtuuko tämä siitä että nyt on sellainen tarpeeksi rauhallinen hetki, että pää pystyy esittämään sen vian tuolla mielessäni? En jaksa enää seksiä, en jaksa syödäkään. Tiedän että minulla on kaikki hyvin ,mutta silti mieleeni tulee näitä ikäviä ajatuksia että olen vain epäonnistunut kaikessa. Sen laukaisee helposti niin pienikin asia kuin se, että mies torjuu hellyydenosoitukseni vaikka sillä hetkellä tarvitsisin sitä. Olen väsynyt, mutta yritän tapella kovasti eteenpäin. Silti kaikki kaatuu minun niskaani.

Rakastan lastani ja miestäni yli kaiken mutta silti alkaa olla vaikeaa keksiä mitään positiivista kun itsetunto murenee pieni pala kerrallaan. Ensin tuli se että mies ei halua minua, nyt alkaa olla se että alan tuntea itseni yksinäiseksi. En saa itseäni kotoa liikkeelle ja kun saan, pelkään koko ajan että joku vie lapseni pois. Sosiaalisista tilanteista alkaa tulla koko ajan vaikeampia ja jos minulla olisikin mahdollisuus mennä jonnekin, pysyn mieluummin kotona koska jokin vetää minut pysymään kotona. Kai tämä teksti on jonkin sortin avunhuuto, mutta minkä minä sille voin, että ne ihmiset joille yritän asiasta sanoa, eivät osoita mielenkiintoa ongelmiani kohtaan. Kaikki vain toteavat että mene. Millä minä menen kun ei ole syytä mennä mihinkään? Ei ole syytä olla suojelemassa lasta ongelmalta jota ei oikeasti taida enää olla olemassa...

Tästäkin syystä laiskistun koko ajan. Pysyn kotona koneella mutta kukaan ei juttele minulle sielläkään. Ketään ei kiinnosta. Ilmeisesti sen takia että en juo päätäni täyteen alkoholia jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. En pysty enää kutsuttamaan itseäni mihinkään koska pelkään olevani toivomatonta seuraa. Minusta on tullut liian epävarma itsestäni. Vaatekaappini on täynnä upeita vaatteita, jotka eivät enää saa minua tuntemaan itseäni upeaksi. Vaikka ennen ne saivat, mutta enää niillä ei ole sitä vaikutusta ja tunnen oloni vain joksikin mikä on, mutta mikä ei aiheuta minkäänlaista reaktiota edes omassa aviomiehessäni. Kaikkein karuinta että ensimmäinen loukkaus tältä taisi olla se että me emme viettäneet edes hääyötä koskaan. Minusta on tullut vain jokin jota pannaan silloin kun huvittaa ja en enää jaksa itsekään seksiä pyytää. Jonkun pitäisi melkeimpä vain tulla ja viedä minut pitämään hauskaa. Mietin koko ajan vain sitä, että mitä voisin enää tehdä? Haluan elämää kodin ulkopuolella mutta mitään en saa aikaiseksi. Olen lukossa, eikä se johdu lapsestani. Eli ei tämä ole mikään raskausajan jälkeinen masennus. Stressi yhdistettynä lastensuojeluun vaan tappaa mun iloista persoonaani. Mieskään ei jaksa mitään. Välillä on pieniä valopilkkuja, mutta ne unohtuvat kaiken sen paskan alle mitä tapahtuu. Niinhän se kai menee, iloisia asioita on vaikeampi muistaa kuin niitä huonoja. Ja minun tapauksessani se huono alkaa olla liikaa etualalla. Ainoa joka saa minut välillä nauramaan, on oma lapseni. Hän osaa saada minut nauramaan kaikella huvittavalla, mutta muuten vaivun nykyään tähän mielentilaani ja kärsin. Heti kun lapsi nukkuu, tuntuu että menetän merkitykseni. Minusta ei ole hyötyä kuin lapsen hoidossa.

...

Nyt on ollut hiukan taukoa blogin kirjoittelusta kun kotona on ollut hiukan kiirettä. On tapahtunut paljan ja sitten ei mitään ja näillä ei mitään hetkillä on vain ollut, vaivautumatta kirjoittelemaan yhtään mistään. Ei uskois että on taas viikonloppu. Kaikki on vain tätä samaa ja viikonpäiviä ei tunnu erottavan toisistaan.

Emilia oppi kääntymään selältä mahalleen ja harjoittelee jo innoissaan tätä takaisin kääntymistä, tosin vielä hiukan raisun näköistä se on sillä tuntuu että saan sydän kurkussa olla koko ajan ettei taapero pamauta päätään mihinkään...  Siispä sänky on oivallinen tähän harjoitteluun.

Kaneilla on nyt oma huone jossa juoksentelevat, muutamat erossa toisistaan ja tässä tarkoitan leikkaamatonta urostamme joka on tarkasta valvonnasta huolimatta onnistunut jotenkin saamaan aikaiseksi yhden poikueen. Tämä tuli siis täytenä yllätyksenä sillä olisimme teettäneet vasta vähän myöhemmin uuden poikueen.

Karvanlähtö, mikä ihana aika

Ihanaa, kaneillamme on kaikilla nyt karvanlähtöaika. Tosin parempi näin etteivät vaiha kaikki eri aikaan, niin ei tarvi niiskutella pitkään. Kanien karvat ovat nimittäin sellaisia että kuka tahansa niiskuttelee karvanlähtöaikaan, oli sitä allergiaa tai ei. Neidillä ei tätä ongelmaa ole, mutta itse köhin ja aivastelen todella paljon.

Tänään käymään äidillä ja neidin päänultrassa. Ultrasta emme ole huolissamme sillä neiti ei osoita minkään sortin ongelmia päähalkionsa kanssa.

Kissamme on alkanut sekoilemaan ihan kunnolla, Sylvi nimittäin juoksentelee häntä pörheänä ympäri kämppää ja hyökkäilee olkkarimme maton kimppuun ihan onnessaan. Myöskin laserkynä on sylvin ehdotonta suosikkikaartia, vaikka hömppä ei sitä nyt kovin kauaa jaksa,  sillä käy kyljelleen makoilemaan jolloin tiedetään että nyt on hyvä hetkin lopettaa. No, eihän vanhus tietty kovin kauaa muutenkaan jaksa enää leikkiä.

Mieheni on nyt innostunut nettipeleistä ihan kybällä. tarkoittaen 40k pelejä. Pelailee kavereidensa kanssa ja viettää aikaansa niihin uppoutuen, mutta ei se mitään, jää mieheltäni aikaa perheelleenkin joten tämä ei ole huolestuttavaa.

Tänään sitten käytiin siellä vuorovaikutusyksikössä ja  jouduttiin sitten kaupungin hienojen auraustaitojen takia viemään neiti sinne pulkalla. :D ei sillä ettei se olisi toiminut mutta valituksethan siitä tietysti tuli.

Sitten me mentiin käymään tänään mun äidin luona. Oli ihan mukavaa ja lupasin mennä keskiviikkona auttamaan siivoamisessakin. Mika saa sitten jäädä neidin kanssa kotio.

Sylvillä on ollut joku hepulikohtausilta. :D Kissa on juoksennellut ihan onnessaan kämppää ympäriinsä ja karvat pystyssä. Siitä en tiedä miksi ne karvat oli pystyssä mutta kissalla tuntui olevan hauskaa.

Mika myös käytti tänään leijonaluppamme pihalla ja kani rakasti lunta. Oli kani ainakin sen näköinen että lumessa oli sitten peuhattu ja oikein urakalla. :D

Nyt on sitten oikeasti neidillä se hampaiden kasvukausi, sillä neitiä sai nukuttaa ja kauan vaikka näki että tytsy kaipas vaan unta. No, ei siinä mitään, sitten vaan neidille kylmiä tutteja saatiin suuhun niin sitten sammu kuin saunanlyhty.

Tänään saatiin sitten vihdoin ja viimein lopuillekin kaneillekin ne pissaastiat, josko nyt ei tarvis olla niin paljoa siivoamassa tota häkkiä jos nyt tajuaisivat mitä se sisäsiisteys olikaan. :D

Huomenna on turhan aikainen herätys, kello yhdeksältä pitää olla sofian vuorovaikutusyksikössä ja arvatkaapa kaksi kertaa kiinnostaako meitä mennä sinne nuoleskelemaan niiden ämmien perseitä... Noup... Mutta kun on pakko niin pakko. Meiän lapsikaan ei ole vielä silloin hereillä.... Eli siinä mielessä on aika perseestä kans kun pitäis olla lapsen ja vanhempien vuorovaikutusta parantava hommeli, no, paljompa siitä on hyötyä jos me annetaan lapsen nukkua silloin kun sitä väsyttää.

Hiomenna mennään käymään myös mun äitini luona ja pääsee neiti taas tuijottelemaan ihmeissään mumminsa punaisia hiuksia :D

Pupuilua

Tänään kävin katsomassa sitä puputyttöä jonka olin jo varannut meille.... No, tulihan sitten varattua sieltä yski poikakin. Eli meille on n. parin viikon päästä tulossa pari pikkupupua laumamme jatkoksi. Loistavia veitikoita olivat. Ihastuin siis sellaiseen pikkupuun joka oli itse rauhallisuus. Sillä oli sellainen valkoinen piste päässä. :D Ja tyttö olikin sellainen ihana seikkailijaluonne. Saan siitä varmasti hyvän agilitypupun itselleni. Koska Nalasta ei ole mitään takuita että ottaako se sen homman haltuun ollenkaan. 11.3 ne treenit sitten ois.

Neiti oli väsynyt kuin mikä kun tuli isukin kanssa kotiin. Ei ollut kuulemma halunnut nukkua yöllä ollenkaan. No, tänään sitten taitaakin nukuttaa hiukkasen enemmän. Nytkin lutuisesti nukkuu pinnasängyssä.

Zeus sitten meni tänään kiusaamaan Dantea ja tytsyjä kun päästettiin vapaaksi kanihuoneessa. Meni rynkyttämään häkin ovea ja Dante oli sitten kynnellä osunut alahuuleen. Tuloksena kiva verilammikko ja Zeuksen alahuulessa kivan kokoinen pintanaarmu. Mitään pahempaa ei käynyt, mutta ei voi ymmärtää miksi pitää mennä varta vasten ärsttämään toista jos se on kivasti tyttölauman kanssa häkissä. Ja kyllä, Zeuksellakin oli tyttökaveri vapaana sen kanssa.

Dana saatiin tänään siirrettyä takaisinvanhaan porukkaansa kun lopettyi sen iän ikuisen muita kohti hyökkäilyn. Nyt meillä on taas Dana, Nala, Dante ja Lume samassa poppoossa.

Tänään sitten mieheni lähti tyttäremme kanssa kummisedälle yöksi ja minä jäin toista kertaa kotiin.

Tänään myös päästettiin ekaa kertaa kaikki 8 kania juoksentelemaan keskenään. Vilinää ja vilskettä kyllä riitti. Teimpä vielä niin että laitoin kissammekin vielä mukaan huoneeseen, sillä tätä itsepäistä diivaa yritetään oikeasti totuttaa kaneihin ja aikas äkkiä. Kaneilla ei nyt mitään isompaa kärhämää tullut, mitä nyt pientä voimamittelöä piti päästä kokeilemaan. Ihme kyllä, alkuperäiset verivihollisemme Dante ja Zeus eivät edes yrittäneet tapella tänään. Väistivät toisensa hyvin nätisti ja leikkivät ilmeisesti pikkuenkeleitä. :D En sitten tosin tiedä että oliko tämän hyvän käytöksen takana se että jokossa juoksenteli 3 täysin uutta pupua joista kaksi ovat isompia kuin kumpikaan näistä jääräpääuroksistamme... Mene ja tiedä.

Ensi viikonloppuna jään perjantaina tyttäreni kanssa kahdestaan kotiin elikkolaumamme kanssa. Mieheni menee kaverilleen viettämään luultavasti taas näitä miesten "aivot-narikkaan"-iltaa ja minä nautin lapsen kanssa laatuaikaa.

Minusta on oikeasti alkanut tuntua että kissamme suorastaan nauttii meillä olosta. Sain siis tämän lapsuudenkissani itselleni kun tuli tämä valitettava kiireellinen sijoitus. Se oli ainoa asia jonka äiti osasi tehdä siinä tilanteessa, eli antoi Sylvin minun hoteisiini. Ja toi kissa kyllä nauttii. Ottaa niin lokoisasti kun vaan osaa ja ilmoittaa aina kun on hänen mielestään ruoka-aika. Tosin, tässäkin teen sen, että en anna kissalle heti ruokaa ettei diivamme ala taas hyppiä silmille. Ja kyllä, Sylvin ruokailua täytyy vahtia oikein kunnolla koko ajan sillä sillä on jokin ihmesairaus joka aiheuttaa turpoamista ja haavautumista.

Talvikkomme Allu taasen on alkanut viihtyä purujen seassa kun on nyt vihdoin ja viimein saanut ne tunneliverkostonsakin valmiiksi. Upea poju siitäkin on kasvanut. Mutta kyllä se siltikin hyppii vielä seinille :D